|
Suomen Automaatioseuran turvallisuusjaoston (ASAF)
Teemapäivä 3:
ASAF Ydinvoimalaitosten automaatio
Maanantai 12.12.2011 klo 13-17
STUK auditorio, Laippatie 4, Helsinki
Ydinvoima on ajankohtainen ja tunteita herättävä keskustelunaihe. Suomessa eletään voimakasta ydinvoiman uusinvestointien aikaa, voidaanpa jopa puhua eräänlaisesta alan renessanssista, jonka yhdeksi ikoniksi jää varmasti kahden paikkakunnan dramaattinen kaksinkamppailu Suomen seitsemännestä ydinvoimalasta. Viimekeväisen Fukushiman onnettomuuden jälkeen mielipideilmastoon ja keskusteluun on kuitenkin tullut uusia sävyjä, jotka näkyvät esimerkiksi joidenkin Länsi-Euroopan maiden päätöksissä luopua ydinvoimasta kokonaan ja nopeutetulla aikataululla.
Tapahtuneesta huolimatta ydinvoimalaitokset ovat tällä hetkellä ja myös lähitulevaisuudessa kotimaamme keskeisimpiä automaatioinvestointeja. Työn alla oleva Olkiluoto 3 automaation toteutus, Fortumin yli vuosikymmenen mittainen Loviisan automaation uudistusprojekti, ja lähitulevaisuudessa Olkiluoto 4:n ja Fennovoiman laitoshankkeet tarjoavat paljon työtä suomalaisille automaatio-osaajille. Kuluneen vuoden aikana ydinvoiman ympärillä tiukentunut ilmapiiri on entisestään korostanut automaation ja sen turvallisuuden merkitystä.
Automaatioseuran turvallisuusjaoston syksyn 2011 teemapäivä 3 "Ydinvoimalaitosten automaatio" on suunnattu automaatioalan ammattilaisille, joille ydinvoima-automaatio ei ole vielä tuttu, mutta ajankohtaisten teemojensa ansiosta teemapäivä sopii myös alan konkareille. Teemapäivän tarkoitus on tarjota osallistujille yleiskäsitys ydinvoimaloiden automaatiosta ja toimia lähtöpisteenä matkalle ydinvoima-automaation maailmaan.
Teemapäivän ensimmäisessä puheenvuorossa ylitarkastaja Mika Koskela Säteilyturvakeskuksesta johdattelee ydinvoima-automaaton peruskäsitteisiin, standardeihin ja viranomaisvaatimuksiin. Voimayhtiöiden näkökulmia ydinvoimaloiden automaation käytännön kokemuksiin tuovat projekti-insinööri Marjut Aho Teollisuuden Voimasta ja suunnitteluinsinööri Petteri Lehtonen Fortumista.
Tervetuloa mukaan!
Ohjelma
Klo 13.00 Tervetuloa ja ASAF:in esittely
Klo 13.10 Viranomaisvalvonta ydinlaitosten automaatioprojekteissa, Mika Koskela, STUK
Klo 14.15 Kahvit
Klo 14.30 LARA: Onnettomuudenhallinnasta automaatioarkkitehtuuriin, Petteri Lehtonen, Fortum
Klo 15.35 Tauko 10 min
Klo 15.45 Perinteisen ja ydinvoima-automaation erot, Marjut Aho, TVO
Klo 16.50 Teematilaisuuden yhteenveto
Klo 17.00 Tilaisuus päättyy
Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.
Ilmoittautuminen
KIITOS ILMOITTAUTUNEILLE! SEMINAARI on loppuunmyyty.
Hinta: 60€ + alv 23 % / teemapäivä.
Hintaan sisältyy luennot, materiaali verkossa ja kahvit.
SAS-jäsenet: 10 %:n alennus teemapäivien 1-3 yhteishinnasta.
Osallistumismaksut laskutetaan ilmoittautumisen jälkeen.
There is no form with this name or may be the form is unpublished, Please check the form and the url and the form management |