Kirjoittanut Administrator    11.03.2010 01:22    PDF Tulosta Sähköposti
Automaatiopalkinnon säännöt


Suomen Automaatioseura ry järjestää Automaatiopäivien tai vastaavan valtakunnallisen teknistieteellisen tilaisuuden yhteydessä tilaisuuden, jossa annetaan tunnustuspalkinto merkittävästä alalla suoritetusta tutkimus- tai kehitystyöstä, sovellutuksesta teollisuuden tai yhteiskunnan käyttöön tai muusta automaatioalaa edistäneestä toiminnasta. Saaja voi olla henkilö, työryhmä, yritys tai muu yhteisö.

Palkinnon saaja pitää esitelmän palkinnon saannin pohjana olevasta työstä, ja esitelmä julkaistaan alan lehdissä.

Tunnustuspalkinnon myöntämisestä tekee ehdotuksen seuran jäsenistä koostuva toimikunta (5-8 henkilö), jonka puheenjohtajana on Suomen Automaatioseura ry:n puheenjohtaja, ja muut jäsenet edustavat maan automaatioalan opetusta ja tutkimusta, Automaatiosäätiötä, alan lehdistöä, teollisuutta ja yritystoimintaa.

Seuran hallitus nimeää toimikunnan jäsenet.

Toimikunta esittää 3 kuukautta ennen palkinnon jakoa kolme ehdokasta, jotka se asettaa suositusjärjestykseen. Lopullisen valinnan suorittaa Suomen Automaatioseuran hallitus.

Ehdotuksen palkinnon saajaksi voi tehdä Suomen Automaatioseuran jäsen. Tätä varten julkaistaan vähintään 6 kuukautta ennen palkinnon jakoa ilmoitus alan lehdessä, jossa pyydetään tekemään ehdotuksia tunnustuspalkinnon saajaksi. Ehdotukseen tulee liittää yksityiskohtainen selvitys ansioista ja tehdystä työstä, joiden perusteella ehdotetaan tunnustuspalkinnon saajaa.

Seuran hallitus ei ole riippuvainen annetuista ehdotuksista, vaan se voi valita palkinnon saajaksi muunkin asioituneemmaksi katsomansa henkilön, työryhmän, yrityksen tai yhteisön.

Palkinto voidaan myös jättää jakamatta, mikäli sopivaa ehdokasta ei lödy.

Tunnustuspalkinnon suuruuden harkitsee Suomen Automaatioseuran hallitus.

Viimeksi päivitetty ( 07.04.2010 12:15 )
 

Osoite

Kartta